MENU
Webshop  /  center@fi.relacom.com  /  +358 10 626 1000

Relacom ratkaisee onsite-palvelutarpeet myös ulkomailla

8.5.2018

Yhä suurempi joukko Relacomin avainasiakkaita hyödyntää Relacomin asennus- ja ylläpitopalveluita myös kotimaan ulkopuolella. Relacom pitää huolen yhdessä vakiintuneiden kumppaneidensa kanssa, että esimerkiksi asennukset vaikkapa Puolassa tai Espanjassa sujuvat saman toimintamallin mukaan kuin Suomessa ja myös raportointi hoituu yhden luukun periaatteella.

Relacomin account manager Sami Torpakolla on tuoreessa muistissa laaja migraatioprojekti, josta hän vastasi suomalaislähtöiselle asiakkaalle. Projekti toteutettiin Baltiassa, Puolassa, Ruotsissa ja Norjassa.

“Projekti sujui aikataulun mukaisesti ja saimme hyvän palautteen asiakkaalta. Palvelu säästää merkittävästi asiakkaan aikaa, kun me hoidamme yhteydenpidon eri maihin ja raportoimme ulkomaan toimenpiteistä samaan tapaan kuin Suomessakin”, Torpakko kertoo.

Torpakko kertoo, että projektien lisäksi Relacom on ratkaissut useiden avainasiakkaidensa monimaaongelmia tarjoamalla jatkuvia asennus- ja ylläpitopalveluita ulkomailla Managed Services -toimintamallilla.

“Työt tilataan, ja niitä hallitaan Relacom Centerin kautta samaan tapaan kuin kotimaassakin. Yhä useampi kansainvälinen kumppani toimii jo samoissa järjestelmissä kanssamme ja hoitavat työn kuittaukset, kuten asentajamme kotimaassakin. Tavoitteenamme on vielä jatkossa kehittää reaaliaikaista raportointia myös ulkomaan toimeksiantojen osalta”, Relacom Centerin toiminnasta vastaava Juha Ahola kertoo.

Vakiintunut kumppaniverkosto takaa laadun

Relacomin kumppanuuksista ulkomailla vastaa Joni Hoppi. Yhteistyötä tehdään Relacomin omien yksiköiden kanssa Pohjoismaissa aina kun se on mahdollista. Relacomin kumppanuusverkosto ulottuu kuitenkin myös Baltian ja Pohjoismaiden ulkopuolelle.

“Meillä on yhä enemmän toimeksiantoja muun muassa Puolassa, Saksassa ja Itävallassa, jossa meillä on vakiintuneet yhteistyökumppanit. Kokemusta meiltä löytyy myös esimerkiksi Espanjasta, Slovakiasta ja Venäjältä”, Hoppi mainitsee ja jatkaa:

“Meillä on tiiviit yhteydet kumppaneihimme ja valintaprosessissa selvitämme heidän taustansa huolellisesti. Kumppanien valintaa helpottaa merkittävästi kokemuksemme alasta. Asiakkaan arkea helpottaa, kun me huolehdimme kumppanien perehdyttämisestä ja töiden suorittamisesta yhdessä sovittujen mallien mukaisesti”, Hoppi toteaa.

Avainasiakkaiden toiveesta kehitettyä Managed Services -palvelua käyttää jo kymmenkunta asiakasta.  Relacom on vastannut heille niin WLAN-verkkojen, videoneuvottelujärjestelmien kuin digital signage-laitteiston asennuksista. Lisäksi Relacom toteuttaa jatkuvasti IT-lähitukipalveluja ja migraatioprojekteja ulkomailla.

“Palaute on ollut erittäin kannustavaa. Nyt olemme siinä vaiheessa, että voimme entisestään kasvattaa kapasiteettiamme asiakkaidemme palvelussa myös rajojemme ulkopuolella”, Torpakko sanoo.

Kysy lisää Managed Services -toimintamallistamme:

Joni Hoppi

joni.hoppi@fi.relacom.com

+358 400 429 866

 

Sami Torpakko

sami.torpakko@fi.relacom.com

+358 400 562 869

 

Antti Siipola

antti.siipola@fi.relacom.com

+358 40 545 5469